En ole koskaan pitänyt itseäni mitenkään erityisen ekologisena ihmisenä. Lapsuudenkodissani inhosin roskien lajittelua ja jätin valot päälle keskellä kesää. En kokenut suurta mielipahaa syödessäni metwurstia, vaikka yläasteen luokkatoverini kohkasivat tehotuotannosta ja eläinten oikeuksista. Odotin kauhulla niitä päiviä, jolloin saimme sukulaisten vanhoja vaatteita säkkikaupalla eteiseemme. Toisaalta, olin ainoa, jolla oli kahdet levikset. Käytetyt nekin olivat, mutta kuka sen muka huomasi? En siunannut ajatustakaan sille perinnölle, jonka lapseni saavat kun minusta aika jättäisi.

Vanhemmiten ekologinen ajattelutapa on hiipinyt ajatusmaailmaani hitaasti. Ensimmäiset askeleet johtuivat pihiydestä. Kun muutin pois kotoa, järkytyin sähkölaskusta. Mitä helvettiä?! Sammutin välittömästi kaikki valonlähteet ja katselin telkkaria pimeydessä. Saisiko jääkaapin pois päältä sähköä viemästä?

Oliko edellisessä kyse ekologisuudesta vai itsekkyydestä? Opiskelijan arki pakottaa moniin itsekkäisiin tekoihin. Eläinten oikeudet ja geenimanipuloinnit jäävät sähkölaskujen ja tulorajojen jalkoihin, kun me tunnolliset koululaiset yritämme selviytyä opinnoistamme määräajassa tukien varassa. Luomukananmunat ja reilun kaupan banaanit on jätettävä hyllyyn, vaikka haluaisimme toimia toisin.

Olen elänyt opiskelija-arkea viisi vuotta, ja vasta viime aikoina ekologinen minäni on hiipinyt elämääni jokapäiväisiksi teoiksi ja ajatuksiksi. Suuri kiitos kuuluu vihreähkölle miehelleni, joka jaksoi huomauttaa, kun syljin purkan asfalttiin tai vedin sen vessanpöntöstä alas. Hän kulki perässäni sammuttelemassa valoja huoneista, ja korjasi roskia tienvarsilta lähimpiin jäteastioihin.

Tullessani raskaaksi ekologinen ajattelutapa on saanut syvyyttä. Mietin, millaisen perinnön jätän lapsilleni ja koko seuraavalle sukupolvelle. Kestovaipat olivat minulle itsestään selvä vaippamuoto, vaikkakin käytämme yhä esimerkiksi öisin kertakäyttövaippaa. Ostan lapsemme vaatteet kirpputorilta ja pyrin hankkimaan uudet sellaisilta tuotemerkeiltä, joiden tiedän kestävän pidempään kuin halvimpien ketjujen lastenvaatteet. Haluan lajitella jätteet ja pestä pyykkiä mahdollisimman ekologisilla pesuaineilla. Yritän välttää pakkausmuoveja. Kaikki tämä vasta nyt? Lapseni todella mullisti maailmani.

Miten saavuttamani ajattelumaailma saataisiin iskostettua nuoriin, jotka muuttavat pois kotoa ja alkavat rakentaa uutta elämäntapaa? Kotona asuessa ekoteot ovat vaikeammin saavutettavissa vanhempien ollessa ”vetovastuussa” arjen teoissa. Vaikka koulussa opetettaisiin kierrätyksen saloja, vanhemmat tekevät lopulliset ratkaisut ostoksista alkaen.

Vaikka ajattelutapani muuttui suhteellisen myöhään, olen iloinen että se ylipäätään tapahtui. Opiskelijana eläminen pakottaa yhä itsekkäisiin valintoihin, mutta olen ylpeä omista ekovalinnoistani. Jokainen tekee omat ekotekonsa, mitkä ovat sinun valttikorttisi?