Ennen pelkkä hemoglobiinin ottaminen, siis tippa verta sormenpäästä, sai minut pyörtymisen partaalle. Tetanuspiikki tuntui helpolta jutulta, mutta muutaman minuutin päästä löysin itseni makaamasta kintut pystyssä lattialta. Verikokeisiin suostuin vain kuolleen ruumiini yli, ja sellaiseen kuitenkin joutuessani itkin silmät päästäni ja miestäni hävetti hysteerisyyteni. Kieltämättä häpesin myös itseäni - kuka muu parikymppinen pyytää hammaslääkäriä puuduttamaan puudutuskohdan lasten mansikanmakuisella puudutusvoiteella? Verenluovuttajat olivat silmissäni hulluja, enkä nähnyt touhussa mitään järkeä.

Reilu vuosi sitten otin ensimmäisen tatuointini. En mitään pientä kukkasta olkapäähän, vaan n.20cmx10cm kokoisen kuvan käsivarteen, hauiksen toiselle puolelle. Söin suklaata kipuuni, mutta en pyörtynyt! Piikkikammo helpottui, vaikka perinteisen verikokeen ottaminen saa ihoni kananlihalle ja veren pakenemaan pistokohdasta hoitajan riemuksi. Hammaslääkärissä sain puudutuksen straght up ja kyllä olin muuten ylppee! Verenluovuttajat olivat yhä mielestäni hulluja, enkä nähnyt touhussa edelleenkään mitään järkeä.

Lapseni syntymän jälkeen mieleni on kokenut suuren remontin. En voi väittää ajatusteni muuttuneen täysin, mutta ne ovat saaneet lisää syvyyttä. Eräs ajatus on kuitenkin muuttunut täysin - nimittäin ajatukseni verenluovuttajien mielenterveydestä.. Entä jos oma lapseni tai läheiseni joutuisi onnettomuuteen ja oikea veri loppuisi kesken? Verenluovuttajat ovat elintärkeitä yksilöitä, joiden teko voi pelastaa juuri minun läheiseni.

Miksen ajatellut tätä ennen lapseni syntymää? Tai ajattelin, mutta koin ettei panostani tarvittaisi. Todellisuudessa pelkäsin niin helvetisti. Veripalvelun henkilökunta imisi minut varmasti kuiviin, eikä sitä tilaa korjattaisi pelkillä dominokekseillä! Entä jos minut unohdettaisiin verenimijäkoneeseen ja tyhjenisin kuin ilmapatja? Pantaisiinko veri sitten äkkiä takaisin?

Lapseni syntymän jälkeen voin todeta, että verenluovutus tulee tuskin olemaan kamalinta mitä kuvitella saattaa. Ei synnytyskään mitään kamalaa ollut, mutta tuskimpa tulen kokemaan samanlaista kipua toisenlaisessa tilanteessa. Näin ollen lupaan luovuttavani verta heti, kun olosuhteet sen sallivat! Noniin. Paluuta ei ole. Muutuin juuri hulluksi verenluovuttajaksi.