Älä kulje edelläni, en ehkä seuraa.
Älä kurje perässäni, en ehkä johda.
Kulje rinnallani ja ole ystäväni.

- Alber Camus

Lapsen saaminen kiinnosti kaikkia lähellä pörrääviä ihmisiä. Kasvava vatsa sai aikaan ihailuja, ja tuntui ettei kukaan katsonut enää silmiini, vaan valtavaa vatsaani.  Kaikesta huolimatta ihmisten innokkuus tulevaa pienokaista kohtaan tuntui ihanalta!  Tukiverkkoni tuntui olevan valtava ja tunsin olevani turvassa.

" Sitten kun vauva syntyy niin mennään yhdessä lenkille"

"Sitten kun vauva syntyy, voin auttaa sinua kun joudut olemaan niin paljon yksin"

Lähdin tuleviin kuukausiin luottavaisin mielin, vaikka tiesin joutuvani olemaan paljon yksin mieheni työn takia. Itseasiassa ensimmäiset kolme kuukautta tulisin olemaan pitkälti yksinhuoltajan roolissa.

Lapsen synnyttyä ystäväni kyläilivät luonamme ja tunsin lämpöä saamastani tuesta. Sain huomata kuitenkin nopeasti, että suuri osa ystävistäni osoittautui sitten kun-ystäviksi.

Sitten kun -ystävät (tottelevat myös nimeä sit ku -ystävät) ovat innoissaan tulevasta perheenlisäyksestä jopa liioitellun paljon. Heillä ei todennäköisesti ole omia lapsia. "Sitkut" jakelevat lupauksia ja ylistävät rakkautta vauvaa kohtaan. He kailottavat kylillä, kuinka he ovat jo hankkineet tulevalle pienokaiselle lelun, vaatteen tai virkanneet pallon. Sitkut elävät mukana raskaudessa ja koskettelevat raskausmahaa ylpeänä. Vauvan syntymää hehkutetaan, ehkä pari kyyneltäkin tirautetaan. Sitkut voivat hämätä muita olemalla aktiivisia virtuaalimaailmassa. Jatkuvat facebookin "tykkään"-napin painallukset ja sydänhymiöyhdistelmät saavat muut luulemaan sitkujen olevan aktiivisia myös todellisessa elämässä.

Todellisuudessa sitkut vierailevat luonasi ehkä kerran. Tämän jälkeen "miten jakselet"-kysymykset voi unohtaa, niitä et tule kuulemaan. Sitku tulee näpertämään vauvaasi aina hänet nähdessään. Älkää ymmärtäkö väärin, sitkut kyllä pitävät vauvasta. Mutta toisaalta, kuka ei vauvoista pitäisi? Vauvat ovat kivoja, mutta sinä olet unohdettu. Hylätty. Jätetty. Yksin uuden elämänvaiheen armoille. Tai et ole ehkä yksin, mutta sitkujen toteuttama hylkäämistempaus saa sinut tuntemaan olosi yksinäisemmäksi kuin koskaan.

Toisaalta sain myös huomata, että monet sitkuiksi luulemani ihmiset osoittautuivatkin ihan muiksi. Ihmiset, joiden kanssa en ollut tekemisissä opinahjoni ja bileiden ulkopuolella, soittelevat ja tulevat kylään usein! Todelliset ystävät saattavat piileksiä oven takana, ja tulevat elämääsi juuri silloin, kun heitä tarvitset. Miksi heitä kutsuisin? valesitkuiksi?

Lapseni syntymän jälkeen elämääni jäi kuitenkin myös ystäviä, jotka olivat rinnallani ennen raskautta ja lapsen syntymänkin jälkeen. He ovat korvaamattomia. Ystävän ei tarvitse olla luonani joka päivä. Riittää että hän on läsnä henkisesti. Kuinka hyvältä tuntuukaan, kun joku kysyy miten voin?

Kiitos sitkut, valesitkut, ystävät ja muut läheiset. Tarvitsen teitä kaikkia. Tarvitsen sitkuja, jotta osaisin arvostaa valesitkuja ja muita läheisiäni.

Suvi,

Julia,

Heidi,

Anniina,

Heini,

Sari,

Anna,

Anni,

Elina,

Antti.

Kiitos erityisesti teille. Te ette muuten ole niitä sitkuja.

Jopa oli katkeraa vuodatusta. Sallinen sen itselleni, jotta paskakattila ei kiehahda yli. Suosittelen muillekin!